Tässä on postaus numero 2

Mutta mites se talviloman viimeinen päivä sitten kuluikaan? Olin ollut koko viikon niin ahkera (heh) että olin hoitanut hevoset "koko päiväisesti" eli tehnyt kaikki tallit ja sen lisäksi siivonnut karsinat ja liikuttanut hevoset. Työviikkoinahan saan vapautuksen aina jostakin tallista (joko aamu- ja päivätallista tai iltatallista) joten olihan tämä hirmuisen rankka viikko (tämä oli sarkasmia) ja äiti sitten halusi minut uurastuksestani palkita ja sain sunnuntaina nukkua hieman pidempään. Laitoin kyllä herätyskellon soimaan, mutta enhän sitten siihen herännyt ja lopulta kaivauduin peiton alta vasta kymmenen aikoihin. Ulko-ovesta jaksoin raahautua pihalle vasta hieman ennen 12 ja kävinkin siinä nopeasti ennen Ypäjälle lähtöä töissä katsomassa mikä vuoro ensi viikolla olisi (hyi aamu!) ja sen jälkeen suuntasin kevyesti kaasutellen Ypäjälle.

Jenna olikin jo saanut Miinan valmiiksi ja mentiin sitten irtojuoksuttamaan sitä pellolle. Miina on kerännyt oikein hyvät lisäkilot tässä joululomalla ja nyt on taas aika palata hommiin. Näillä näkymin Miinan olisi tarkoitus liikkua noin 5 kertaa viikossa vaihtelevasti ja kunhan saadaan kärryt kuntoon niin sitten etenkin niitä perässä vetäen. Jossain vaiheessa pistetään satula selkään ja aletaan harkitsemaan sen muotoista liikuntaa. Ehkä sitten keväämmällä, vaikka tosin nyt olisikin pehmeämpää tippumisalustaa!

Kaivoin porukoiden yläkerrasta kameran nokkaan pidemmän objektiivin ja sitten ei muuta kuin kamera laulamaan kun poni (ja Jenna) painelivat pitkin peltoa! Huomaa että pitää taas harjoittaa tuota kuvaamista enemmän, ihan on kaikki rajauksesta tarkennukseen hukassa! Ja pahoittelut taas tuhannesta samanlaisesta kuvasta. On vaan liian söpö poni että kaikki on PAKKO julkaista!

Jumppapäivä lainakuskin kanssa

Viime lauantaina oli tarkoitus lähteä Somerolle molempien hevosten kanssa ja olin sopinut Salla kanssa että se tulee hyppäämään toisella. Kun Pyry sitten perjantaina sairastui, oli sanomattakin selvää ettei se lähde mukaan, vaan teki lauantaina vain rennon höntsäilypäivän ja lähdettiin sitten Lehmän kanssa maneesille. Olen viimeksi nähnyt 2014 vuonna kun joku muu on hypännyt Allilla. Oli siis jo todellakin aikakin nähdä tammaa maastakäsin ja kun kerran Sallan kanssa oli sovittu (ja ennen kaikkea jaksoi meille tulla kun me täällä korvessa asutaan!) että mennään maneesille, oli sanomattakin selvää että itse - todellakin mielelläni - seisoin vain auttamassa ja puomeja nostamassa. 

Ja ai että saa olla ylpeä taas omasta hevosestaan. Huomaa että nyt kun on päästy taas hyppäämään viikoittain ja liikkuminen on säännöllistä (lue pävittäistä) tamma on huiman paljon rauhallisempi kaikessa tekemisessä. Ei siis pelkästään ratsastaessa vaan kaikki se käyttäytyminen on paljon helpompaa. Kyllä huomaa että hevonen on tehty liikkumaan. Salla ratsasti taitavasti, otti ohjeet vastaan ajatuksella ja ratsasti ennen kaikkea rohkeasti kaikkialle mihin käskin mennä. Siinä on ne avain sanat onnistuneeseen jumppatreeniin.

Halusin tehdä vain hyvää jumppaa ja lopulta päädyttiinkin käyttämään reilusti puomeja. Oli ilo kaiken muun ohella huomata että miten hevosen terveys vaikuttaa kaikkeen. Ennen Allille oli puomi-pysty-puomi tehtävä liki mahdoton. Se tuntui olevan aivan liian pitkä sinne väliin. Nyt se kuitenkin teki ne helposti ja etupäähänkin on tullut jo hyvin voimaa. Viimeisellä kerroilla uskalsin nostaa pienen jumppasarjan okseriakin 105 cm. Koska se tuli niin rohkeasti, varmasti. Sitä olen siihen taas kaivannut.

Tähän väliin huom; Käy tutustumassa Sallaan blogiin tästä!